lauantai 20. kesäkuuta 2015

Viimeinen päivä

Kuten moni varmaan huomannutkin niin ei ole päivityksiä paljoa tullut. Syy ollut motivaation puute kirjoittamiseen. Ei vain saa aikaan mitään päivitystä, loma alkaa loppumaan ja niin myös kirjaimet blogista.

Monta kertaa parin viikon sisällä olen aloittanut kirjoittamaan päivitystä, mutta homma tyssännyt aina parin lauseen jälkeen. Edes junamatkalla Chiang maista Bangkokiin (14tuntia) ei tullut kuin yksi lause. Tätäkin kirjoitan nyt kun odottelemme hotelli huoneen vapautumista, 4tuntia....

Chian maissa loppuaikamme meni muay thain parissa. Ostoksiakin tehtiin siihen malliin että yli 100metrin matkat pitää kulkea taksilla, laukut painaa. Yhdessä hotelleistamme löytyi saunakin, ja se piti tietenkin testata. Viimeisten kolmen viikon säätkin meitä hellivät tarjoten n.40asteen lukuja päivisin.

Viimeisenä päivänä ennen lähtöä söimme vielä muay thai salilla omistaja perheen kanssa. Päivän päätteeksi omistaja vei meidät vielä rautatieasemalle. 

Lounas paikallisittain
Ei se sauna Thaimaassa ihan samanlainen ole kuin Suomessa
Kämmenen kokoinen hämähäkki, toisesta ei ollut jäljellä kuin jalat

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Yli kaksi vuotta reissua takana

10.06.2013 Homelessin köydet irroitettiin Porin reposaaressa ja tämä reissu sai alkunsa.
Nyt 11.06.2015 makoilemme hotelli huoneessa pimeässä sähköjen kadottua Thaimaassa.
Eilen käytiin tilaamassa Jonnulle uudet silmälasit, merkkikehykset laadukkain linssein 5150thb + uudet linssit vanhoihin laseihin 1000thb  yhteensä siis 162€, Top charoen optical.
Thaiboxing salilla huomaa että alkaa sesonki olemaan ohi. Mikolla flunssa reenaminen ei oikein onnistu. Jonnu kävi kuitenkin eilen treeneissä ja oli siellä ainoana. Siis hyvä yksityistunti(2tuntia) kahden valmentajan kanssa halvalla.
Nyt onneksi tätä kirjoittaessa sähköt palasivat ja ilmastointikin rupesi hurisemaan.
Tarkoituksemme on olla Chiang maissa 20.06 asti ja siirtyä sitten Bangkokiin ja lentää Suomeen 22.06.2015. Onko pakko jos ei halua?
Pieni Manau osallistuu myös treenaamisees, ja välineiden paikoilleen vientiin. Opettelee isänsä kanssa mm. lyöntejä, potkuja yms. perus kaksi vuotiaan juttuja.



Ennen iltapäivä treenejä salilla näyttää usein varsin uniselle.

Gekko gardenista saa todella isot annokset.
Listalla paljon länsimaisia ruokia, niitä alkaakin välillä kaipaamaan.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Näin se homma menee


Tätä varten mekin treenaamme? Thaimaa on köyhä maa ja ottelijoilla ei ole aina edes varaa hanskoihin:)


Salin omistajan 10vuotias poika, 65 ottelu.
Otellut ensi kertaa jo kuusi vuotiaana. Oman kokoisia vastustajia mahdoton löytää, eivät suostu ottelemaan. Ottelee siis vain isompiaan vastaan. Tällä kertaa hävisi tämän matsin. Edellis kerralla tyrmäsi tämän kaverin.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Hotelli säätöä ja säästöä

Vihdoin lauantaina päästiin vaihtamaan haiseva New mitrapap Hotelli toiseen. Nyt valintamme oli Night bazaar boutique Hotel. Hintaa 12,50€/vrk aamupala sis.hintaan. Normi hinnat hotellille on 20€/vrk luokkaa ja hotellin tasokin on sitä vastaava. Huoneet siistejä sekä löytyy uima-allas ja sijainti erittäin hyvä. Tämä hotelli olikin jo buukattu etukäteen 8yölle, halvan hinnan vuoksi. Ensimmäisen yön jälkeen suuntasimme aamupalalle ja saimmekin kuulla että ei kuulu hintaa, siis taas sama sähläys kuin LiLu hotellilla. Tietenkin sunnuntai ja asiakaspalvelut kiinni, siis jäi hotellin aamupala saamatta, ja niinkuin myös maanantaina. Aikaerosta johtuen Suomeen soittelu onnistuu vasta puolenpäivän jälkeen.
Hotels.com oli sivusto osta hotellin hommasimme komealla -56% alennuksella. Asiakaspalveluun soitettuani ensin vastasi joku nainen eikä ollut oikeastaan asiastani lainkaan kiinnostunut. Soitin uudelleen ja puhelimeen vastasikin Johannes jonka kanssa olikin jo edellinen Lilu Hotellin homma hoidettu ja palvelu pelasi mainiosti. Ilmoitettiin että kyllä aamupalat kuuluu hintaa, joudumme ne vain ensin itse maksamaan ja hyvittävät kyllä. Aamupalat kustantaa 12€/päivä, eli lähes saman kuin huone. Ehkä syy -56% hintaan? Unohtunut vain mainita että aamupala ei sis. hintaan...
Hieman tästä taas oli vaivaa, mutta se kyllä kannatti. Suomeen soittaminenkaan Viberin välityksellä ei paljoa maksa. Harmi ettei tullut tätä paikkaa buukattua pidemmäksi aikaa...
Hotelleja varatessa on nykyään palveluja netti täynnä.
Me olemme alkaneet käyttää hotels.com palvelua. Lähes kaikki firmat mainostaa halvimman hinnan takuuta, eli jos jostain löydät halvemmalla niin hyvittävät. Siis oikeastaan kaikki tuollaiset firmat ihan ok. Hotels.com palkitsee myös systeemillä ole kymmenen yötä saa yksi ilmaiseksi. Ja meidän matkalla noita öitä kyllä kertyy. Lisäksi tarjoavat "salaiset hinnat" joka tämä nykyinen varauksemmekin oli. Siis puoleen hintaan...
Hotellit etsimme kuitenkin yleisesti Trivago.fi sivustolta jossa todella paljon hotelleja. Palvelu on oikeastaan hotellisivustojen hakukone joka samalla vertaa ja etsii halvimman hinnan.  Kannattaa kokeilla, hotellit löytyy palvelun kautta ihan pohjoisilta leveyksiltäkin välillä todella edullisesti.
Kannattaa myös lukea hotellien arvostelut, saa hyvän käsityksen mihin on menossa ja mitä odottaa. Arvostelut pitäneet hyvin paikkansa.

Trivagosta löydät parhaat hotellit parhaaseen hintaan. Varaa jo tänään


Ollaan muutoin eletty Thaiboxingin tahtiin. Tarkoitus on käydä 3-4 kertaa viikossa treeneissä. Myös matseja on mukava käydä katsomassa, niistä saa hyvin inspiraatiota treenaamiseen ja myös tekniikoihin. Ainakaan Mikolla ei treenatessa paino ole tippunut, mutta makkara alkaa vyötäröltä silti pikkuhiljaa kutistua ja kestävyys parantunut huomattavasti. Käytiin hommaamassa meille myös vihdoinkin omat treenishortsit, ei tarvitse salilta aina lainata.
Moni paikallinen alkaa olla meille jo "tuttuja", taksikuskit, kojujen pitäjät, ruokapaikkojen pyörittäjät yms. Sen verran ollaan samoja katuja tallottu että muistavat meidän länkkärinaamat ja aina jotain vähän vitsaillaan ohi mennessä.  Chiang mai tuntuu siis aika kotoisalle jo.
Purjehtiessamme jouduimme käyttämään varsin paljon moottoria ja siitä syntyneiden päästöjen vuoksi ilmasto on ilmeisesti alkanut lämmetä. Vuodenaikaan nähtynä esim. Bangkokissa on nyt 6c° normaalia kuumempaa ja sama taitaa olla täällä. On uskomatonta miten yksi pikku vene voi tämän kaiken päästöillään aiheuttaa. Hyvä että saadaan veneily verolle niin voimme jotenkin korvata ympäristölle aiheuttamiamme tuhoja. Nyt on pakko mennä tästä altaan vierestä veteen pulahtamaan, kun alkaa pää ylikuumentua eikä tekstissäkään ole mitään tolkkua.


Mies! Tilaa kesäksi valitsemasi lehti erikoistarjouksella vain 19,90. Saat tilaajalahjana BBQ-grillauskirjan. Apu, Urheilulehti, Maku, Tuulilasi, Meidän Mökki...

perjantai 29. toukokuuta 2015

Takaisin Chiang maissa

Pai:sta tultiin takaisin tuttuun ja kotoisaan Chiang maihin. Torstaina aamulla herättyämme painelimme bussiasemalle ja pyysimme lippuja Chiang maihin. Saimme liput vasta klo 14.00 bussiin. Yli neljä tuntia odotusaikaa, mitä tehdä? Ensin päädyimme Thai hierontaan, asialla ei ole mitään tekemistä suomalaisten vastaavien palvelujen kanssa(vai onko? Ei kokemusta.) Tunnin selkä, jalka, niska hieronta kustansi 5€/tunti. Hieronta oli erittäin rentouttava ja uni meinasi silmään tulla. Loppuun tuli jotain erikois vääntöjä ja uskon että olisi ammattipainijatkin ihmeissään niistä. Sellaisia lukkoja sekä luiden murskauksia (voi olla että vain selkäranka rutisi). Kokemus oli hyvä ja Mikon tiiliskiviniskakin hieman aukesi. Sitten käytiinkin kahvilassa imaisemassa isot jääteet, siitä syömään ja olikin jo aika hypätä bussiin.
Chiang maissa oli taas katsottu hotelli Thaiboxing salin kulmilta. Nyt sattui hotellin kanssa hieman onneton tuuri. Huone on sottainen ja haisee tupakalle, luultavasti kaikki vaatteemmekin rupeaa lemuamaan. Ei siis meiltä pisteitä New mitrapap hotellille. Varaus on kahdelle yölle ja sitten vaihtuukin taas hotelli. Seuraavasta hotellista odotukset varsin korkealla, mutta kerrotaan kun tiedetään. Samalla voimme kertoa miten säästää hotelli hinnoissa...

Perjantaina aamu alkoi normaaliin tapaan. Herätyskello pirahti 07.00 ja sängystä kavuttiin ylös varttia myöhemmin. Pikainen aamupala ja hieman lepoa lisää ja klo 09.00 oltiinkin taas hyppynarut käsissä muaythai salilla. Salin omistaja pyysi vielä meitä kahta jäämään syömään heidän kanssaan, mutta kahden tunnin rääkin jälkeen ei oikein ruoka heti maistunut. Tänään on yhdellä salin kasvatilla matsi, ensimmäinen sellainen? Pakkohan sitä katsomaan on mennä.

Asiaan oikeastaan mitenkään liittymättä pienet kehut SamSung puhelimellemme. Tuo pieni karvalakki puhelin jonka mallimerkintääkään emme tiedä alkoi tänään repussa pitää piipitystä. Ihmettelimme mistä ääni johtuu ja sehän oli unohdettu puhelimemme jossa Jonnun sim-kortti sisällä. Piipityksen syy oli että akku vähissä. Eihän se tietenkään mitään niin erikoista normaalisti ole, mutta kun tämä puhelin on ladattu viimeksi Uudessa-Seelannissa, siis yli kuukausi sitten. Ikääkin tuolla luurilla jo yli kolme vuotta joten hyvä suoritus.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Pai

Chiang maista lähdettiin bussilla Pai:hin maanantaina. Matka kustansi 150thb per nenä eli siis n.4€ reilun kolmen tunnin matkasta. Bussina oli toyota hiace 15 paikkaisena ja oikein modernilla sisustalla ja tietenkin ilmastoinnilla. Tie kiemurteli yli vuorien ja matkaa oli 170km. Reilut kolme tuntia mentiin vuoriteitä ja osa matkaajista alkoikin voimaan pahoin. Olimmekin kuulleet että yleensä joka bussissaa on joku jolle vuoristotiet ja paikalliset ajotavat ovat liikaa. Meitä on sen verran veneillessä kieputettu ettei kyyti ollut ollenkaan hassumpi.

Kun pääsimme perille oli järkytys suuri. Katu täynnä länkkäri turisteja, ravintoloissa listat vain englanniksi jne. Melkeen jo kävi mielessä hypätä takaisin bussiin ja palata Chiang maihin. Ajateltiin kuitenkin antaa mahdollisuus Paille. Menimme ennakkoon varaamallemme KK hut majoituksellemme ja pääsimmekin pois keskustan ahdistuksesta, mutta ympärillämme oli silti vain turisteille tehtyjä bungalov tyyppisiä majoituksia joka paikka täynnä. Näin sesongin ulkopuolella suurin osa paikoista loistaakin tyhjyydellään ja hinnat ovat halpoja. Maksoimme KK hutista 6€ ja hinta sisälsi vieläpä aamupalat. Ilmastointia ei kuitenkaan ollut:) Kiva paikka, mutta hieman sivussa keskustasta ja kaikesta tekemisestä. Seuraavaksi päiväksi vaihdettiinkin paikkaa,keskustasta ilmastoitu huone 300thb eli 8€. Täällä ei kannata netistä etsiä majoitusta, joka puolella on majataloja tarjolla. Kilpailu on kovaa ja hinnat alhaalla. Olemmekin nyt Baam lamai nimisessä majoituksessa ja ainoana asiakkaana. Halvimmillaan huoneet kahdelle ovat olleet 150thb... Emme edes halua tietää mille kaupunki näyttää kun sesonki on päällä ja keskusta täynnä turisteja. Jo nyt keskustassa yli puolet vastaan tulijoista on länsimaalaisia. Jotain hyvääkin toki kaupunki tarjoaa ja pitäähän sille olla syynsä miksi turismi niin suurta. Pai tarjoaa mukavia kahviloita jossa istuskella kiirettä pitämättä. Myös länkkäri ruokaa saa suht halvalla (hampurilaiset, pizzat, kebabit yms.) Skootteri vuokraus ilmeisen suosittua ja halpaa 100thb/vrk. Mitään varsinaista erityis nähtävää ei kuitenkaan ole tarjolla. Heti kun menee hieman pois keskustasta alkaa myös paikallista elämää näkyä ja sitä oikeaa Thaimaata, ei turisteille tehtyä.
Paissa on myös kauniit vuorimaisemat ja ihanan verheä luonto. Ensimmäistä kertaa Thaimaassa pääsimmekin tutustumaan luontoon.
Olemme palaamassa takaisin Chiang maihin torstaina.

Paita voi suositella kaikille jotka haluaa istuskella päivät pitkät kahviloissa tekemättä mitään, siksi paikalla varmaan onkin valtavasti hippejä.

Bambu silta, joustaa mukavasti jalan alla

10min kävely bussiasemalta ja maisea on jo hieman eri
KK hut
Maisema illalla mökin terassilta
Alligaattori
Vain tyhmä kävelee kun budha patsaan juurelle pääsisi skootterillakin
Me käveltiin
Patsaan luona täytyi olla ilman kenkiä.
Punainen laatoitus ei tietenkään ollut kuuma, ei.
Baan Lamai mökkimme